torstai 13. marraskuuta 2008

Siisteys, onko se jotain syötävää?

Meillä on ollut tapana siivota joka perjantai. Yleensä vaihdamme paikkakuntaa viikonlopuksi, joten sunnuntai iltana on kiva palata siistiin kämppään.
Siivousajankohdan logiikka kusee kuitenkin siinä, että ensimmäisestä koulupäivästä lähtien, on maanantai illat kuluneet viinipullojen ääressä lähes koko rivitalon voimin. Tiistai aamuna herätessämme on kämppä samassa kunnossa kuin perjantaina ennen siivoamista. Siistiä kämppää saa siis ihastella lähes vuorokauden!

Siivousurakan tasainen jakaminen meidän kesken on toisinaan myös hankalaa. Jos sovimme siivoavamme koulun jälkeen, on Sarkku yleensä kerennyt kahvilta kämpälle meitä kahta muuta aiemmin. Joten kun me tulemme kotiin ajatellen aloittavamme siivoamisen, on Sarkku yleensä jo lopettanut sen.
Aamulla saa usein herätä (kuulemma. Allekirjoittanuthan ei tosiaan pikkumeteleihin heräile) tiskaamisen ääniin, kun se on Sarkun mielestä sopiva tapa aloittaa päivä. Yhden tassun sormilla ei voi laskea niitä kertoja, kun on joutunut käskemään Sarkkua luopumaan tiskiharjasta, kun se olisi jonkun muun vuoro tiskata. Vastalauseeksi saa yleensä mutinaa siitä, miten "Mä vaan vähän näitä omia tässä.." Onneksi, kuten aiemmin tuli mainittuakin, niin Sarkku on aika tottelevainen tapaus. Ehkä se kuitenkin salaa tiskaa muutaman kipon ihan vain omaksi ilokseen, kun me ei olla näkemässä?

Eilen kun Matildan kanssa istuskeltiin keittiössä, kuului eteisestä Sarkun huutoa. "Ei! Onko tossa nyt.. helvetti! Helvetti! Siinä on!" Ennen kuin pääsimme asiasta sen kummemmin selvyyteen kävi Sarkku hakemassa paikalle salamannopeasti ikioman vesi-imurinsa ja hoiti Saatanan asuinsijan pois matostamme. Sarkku on siis korvaamaton myös siinä suhteessa, että pahat voimat saadaan helposti torjuttua kotoamme.
Myöhemmin saimme selville, ettei lattiallemme ollut ilmestynytkään oviaukkoa manalan maailmaan. Joku koirista oli vain levittänyt lattialle hiiliä, jotka me olimme sitten räpylöillämme murskanneet mattoon kiinni.

Pakko lopettaa, jotta voi paremmin ihmetellä Matildan äskeistä kiljahdusta: "Avaa telkku! Sieltä tulee dr.Phil!" Lisäksi ikkunamme alla on villiintynyt naapuri bongorummun kanssa. Jännittävää...

-Maikki

Ei kommentteja: