maanantai 24. marraskuuta 2008
Perusmaanantai
Aamulla heräsin pitkästä aikaa herätyskellon ääneen. Tapananihan ei tosiaan usein ole moista laitetta käyttää, koska se infernaalinen piipitys joka raastaa korviavihlovasti ihmisparan pois unesta on oletettavasti alunperin tehty kidutustarkoitukseen. Tunnistaessani melun herätyskelloksi ajattelin hoitaa mokoman pois päiväjärjestyksestä. Hitaasti möyrimällä suunnistin äänen suuntaan vain todetakseni, että kännykkä oli pudonnut sängyn alle ja Karma oli tunkenut sen pidemmälle käteni ulottumattomiin.
Joten aamu ei alkanut hyvin, roikkuessani epätoivoisesti pää alaspäin sängyn reunalla tuijotellen pimeydessä vilkkuvaa kännykkääni.
Luojan kiitos se sammui, mutta vain soidakseen uudestaan viiden minuutin kuluttua jolloin jaksoin jo kaivautua noutamaan ja sammuttamaan sen.
Nukkumisen makuun päästyäni moni asia ei kuitenkaan sitä pysty estämään. Joten vetäydyin Karma kainalossa takaisin peiton alle. Se on aamuisin, luojan kiitos, yhtä uninen ja laiska otus kuin minäkin. Niinpä tuhisimme varpaat palellen vielä hetken aivan rauhassa.
Ilo loppui kuitenkin pian, kun jostain kaukaisuudesta kuuluu kovaa hakkaamista. Epäilin, että Sarkku on herättämässä Matildaa ja suunnittelin itsekin pian nousevani. Myöhemmin sain kuulla, että ovi jota Sarkku hakkasi olikin omani. Korvani ovat selkeästi myös kehittyneet täydellisiksi nukkumista ajatellen.
Päivästä en jaksa sen enempää jaaritella. Tehtiin koe, käytiin opettajan luona jaarittelemassa mm. koirien silmien väristä ja varsoista. Katseltiin Frendejä ja käytiin Tassujen hallilla treenaamassa. Karmalla on juoksu, joten mukana oli vain Impi ja Surina. Sarkusta sai olla ylpeä, sillä se alkaa pikkuhiljaa kuuntelemaan miun karjumista (JUOKSE! JUOKSE NYT! JUOKSEJUOKSEJUOKSEJUOKSE!) ja agility näytti oikein kivalta.
Pikku-Surina sai tänään treenata hyppyä (A:han ja puomiin se on jo mallikkaasti tutustunut.), ja vaikka paikoitellen tuntuu että tuolla valkoisella puhvilla on kultakalan muisti, tänään otus meni oikein somasti. Alkeiskoiria on kiva katsoa, koska valitettavasti harvoin jaksaa oman koiran kanssa riemastua siitä, kun eläin juoksee siivekkeiden välistä hakemaan nakin targetilta. "Taiiiiiiitava superkoira!"
Treenien jälkeen suuntasimme kauppaan ostamaan krapularuokaa huomista ajatellen. Ja sitten toki alkon kautta kotiin, onhan sentään maanantai. Äiti on varmaan ylpeä kuullessaan, että ostokset oli niin valtaisat, että myyjä tarjoutui viemään ne kärryillä hyllyltä kassalle. :P Moi äiti!
Sarkku voisi vaikka huomenna kirjoitella omista oloistaan. Joskin meidän täytyy ehkä raahata tietokone vessan lattialle jotta se luonnistuu. Ainakin jos viime tiistaita muistelen. Pitää lopetella, koska siirrytään naapuriin parantamaan maailmaa. Ollaan perustettu jopa oma kerho. Säälittävien kerho nimittäin. Kokoonnutaan lähes joka ilta neljän hengen voimin, minä, Matilda ja naapurin poijjat. Jokainen kertoo säälittävyytensä multihuipentuman kyseisen päivän osalta. Melko hilpeää, eikö.
-Maikki
perjantai 14. marraskuuta 2008
M&M
Lienee aika minunkin avata sanallinen arkkuni ja antaa hieman lisätietoja kahdesta muusta opiskelijakolleegastani, joiden kanssa jaan tämän soluasunnon. Kuten olette saattaneet lukea ja todeta aiempien merkintöjen perusteella, ei minulla niin kutsutusti ole aivan kaikki kattilat kaapissa, jauhot pussissa tai matot suorassa. Mutta siihen minun on kuitenkin puututtava, että seinilläni todellisuudessa luki "Olet yksin" JA "Aina". Niillä ei suoranaista verbaalista yhteyttä ollut, vaikka pääni ulkopuoliset ihmiset sen niin loogisesti yhdistelisivätkin. Eikä lappujen tarkoitus ole toki syrjäytyvän ihmisen avunhuutoja, vaan pikemminkin toteamuksia. "Olet yksin"-lappu on kuulemma psykologinen testi, jonka ystäväni minulle asetti. Toivon, että hän valaisee minua tulevaisuudessa, että minkälaisia asioita hän tällä projektilla testaa. Pidän teidät ajantasalla. Muita alla mainittuja kommelluksia en aio noteerata teksteissäni yleisen viihdytävyyden takaamiseksi. Mutta nyt, ettei tästä tule Sarkun kummallisuuksia käsittelevä blogi, on tosiaankin aika siirtää valokeila Mattiin ja Maikkiin.
Täytyy sanoa, että jos asuisitte heidän kanssaan pidempään samassa asunnossa, olisitte itse kukin hivenen epävakaita mieleltänne. On ollut kertakaikkisen jännittävää (lue: pelottavaa) seurata kuinka näiden rastapäiden yhteistyö on ensipäivistä lähtien ollut saumatonta. Heidät voi täysin hyvällä omatunnolla lokeroida samaan laatikkoon, halusivatpa he sitä itse tai eivät, sillä jos joku pystyy täydentämään toisen lauseita ja selvittämään epäselviä lauseita vain parin päivän tuntemisen jälkeen, täytyy kyseessä olla jonkilainen sielunsisaruus tai "match made in heaven". Tämä samoilla aivoaalloilla surffailu kärjistyy välillä uskomattomiin sfääreihin, sillä ei ole mitenkään tavatonta, että huutaessani Mattia, vastaa Maikki tai toisinpäin. Joten käytännössä asun vain yhden ihmisen kanssa täällä. Ei ole päivää, jolloin en saisi kuulla jostain uudesta ennaltaodottamattomasta päähänpistosta, jonka he ovat kehitelleet. Milloin kyse on suunnitelmasta äkkilähtömatkasta Espanjaan, milloin omakotitalon vuokraus (myönnettäköön, että allekirjoittanut on myös erittäin viehtynyt tästä ideasta) tai pikatrippi kaatopaikalle. Joka päivä on siis voi odottaa jotain uutta ja mielenkiintoista. Ja neuvona tulevaisuuden varalle: Älä pelaa tätä duuoa vastaan Aliasta ja Pitcionarya. Tappiosi on taattu.
Tänään Maikki oli suurta kansalaisurhoollisuutta osoittaen päättänyt selvittää tiensä tiskivuoren läpi aseinaan vain tiskiharja ja uudenuutukaista pesuainetta. Saatuaan veden vihdoin altaaseen hän avasi turkoosia pesuainetta sisältävän pullon ja kaatoi kevyen lorauksen pesuainetta veteen. Tarmokas tiskaaminen keskeytyi kuitenkin ennen aikojaan, kun Maikin suunnalta kuului yllättäen lausahdus "Tää haisee ihan mieheltä." Vilkaisin epäuskoisesti pulloon, kun Maikki vei pullon Matin analysoitavaksi. Ja tottahan tuo Matinkin mukaan oli. Ikävä kyllä saippuan valmistusainelista ei paljastanut tuoksun aiheuttajaa ja vahvaksi ehdokkaaksi nousi miesten Axe-deodorantti. Itse en hajutestiä tehnyt, enkä muista kyllä itse huomanneeni oman tiskausurakkani aikana pesuaineen hajussa mitään normaalista poikkeavaa.. Matin ja Maikin seuraava puolituntia kului saippuaa haistellessa... Siitä puhe mistä puute, kuten sanotaan... Kenties päättelen raportin tältä päivältä tähän ja käyn katsomassa, mitä kaksikko nyt ihastelee tietokoneittensa ruuduilta keittiössä.
-Sarkku
torstai 13. marraskuuta 2008
Siisteys, onko se jotain syötävää?
Siivousajankohdan logiikka kusee kuitenkin siinä, että ensimmäisestä koulupäivästä lähtien, on maanantai illat kuluneet viinipullojen ääressä lähes koko rivitalon voimin. Tiistai aamuna herätessämme on kämppä samassa kunnossa kuin perjantaina ennen siivoamista. Siistiä kämppää saa siis ihastella lähes vuorokauden!
Siivousurakan tasainen jakaminen meidän kesken on toisinaan myös hankalaa. Jos sovimme siivoavamme koulun jälkeen, on Sarkku yleensä kerennyt kahvilta kämpälle meitä kahta muuta aiemmin. Joten kun me tulemme kotiin ajatellen aloittavamme siivoamisen, on Sarkku yleensä jo lopettanut sen.
Aamulla saa usein herätä (kuulemma. Allekirjoittanuthan ei tosiaan pikkumeteleihin heräile) tiskaamisen ääniin, kun se on Sarkun mielestä sopiva tapa aloittaa päivä. Yhden tassun sormilla ei voi laskea niitä kertoja, kun on joutunut käskemään Sarkkua luopumaan tiskiharjasta, kun se olisi jonkun muun vuoro tiskata. Vastalauseeksi saa yleensä mutinaa siitä, miten "Mä vaan vähän näitä omia tässä.." Onneksi, kuten aiemmin tuli mainittuakin, niin Sarkku on aika tottelevainen tapaus. Ehkä se kuitenkin salaa tiskaa muutaman kipon ihan vain omaksi ilokseen, kun me ei olla näkemässä?
Eilen kun Matildan kanssa istuskeltiin keittiössä, kuului eteisestä Sarkun huutoa. "Ei! Onko tossa nyt.. helvetti! Helvetti! Siinä on!" Ennen kuin pääsimme asiasta sen kummemmin selvyyteen kävi Sarkku hakemassa paikalle salamannopeasti ikioman vesi-imurinsa ja hoiti Saatanan asuinsijan pois matostamme. Sarkku on siis korvaamaton myös siinä suhteessa, että pahat voimat saadaan helposti torjuttua kotoamme.
Myöhemmin saimme selville, ettei lattiallemme ollut ilmestynytkään oviaukkoa manalan maailmaan. Joku koirista oli vain levittänyt lattialle hiiliä, jotka me olimme sitten räpylöillämme murskanneet mattoon kiinni.
Pakko lopettaa, jotta voi paremmin ihmetellä Matildan äskeistä kiljahdusta: "Avaa telkku! Sieltä tulee dr.Phil!" Lisäksi ikkunamme alla on villiintynyt naapuri bongorummun kanssa. Jännittävää...
-Maikki
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Esittelykierros
Tässä kämpässä asuu siis kolme takkua. Plus surina on kanssa aika takkuinen (siitä lisää luultavasti piakkoin). Eka postaus luultavasti käytetään vaan tämän solun kansan esittelyyn. Jotenpa.
Matilda on vanhin, muttei luultavasti kuitenkaan viisain. Ensinäkemällä pelästyin, että olen joutunut samaan asuntoon vouhottavan ituhipin kanssa. Epäilin, että se aikoo vaihtaa ruokani jääkaapista soijanakkeihin ja maissiin. Yök.
Onneksi ihan näin ei kuitenkaan loppuenlopuksi ollut, vaan rastojen seasta paljastui vallaton, ja hieman hölmö tyttönen. Matilda on muuten myös ainoa ihminen, joka kännissä saattaa ruveta itkemään, koska pelkää mahdollisesti kuolevansa nälkään jonain päivänä. Sen kanssa on siis kiva kuluttaa päiviä syömällä, kun valtaisa krapula on laskeutunut keskuuteemme. Ja vaikkei olisikaan.
Sarkku onkin mielenkiintoisempi tapaus. Sen voi löytää mitä kummallisemmista paikoista, mitä oudoimpiin kellonaikoihin. Pääasiassa kuitenkin, jos Sarkkua ei näy tai kuulu, hän on mennyt pimeään komeroon kuuntelemaan musiikkia. Ensimmäisellä kerralla, kun löysimme mokoman sieltä istuskelemasta, hämmästys oli suunnaton. Nyt olemme kuitenkin tottuneet siihen, että kämppiksemme kaipaa toisinaan pimeyttä ja omaa rauhaa.
Komeroon piiloutuminen ei kuitenkaan ole Sarkun ainoa kummallisuus. Seinille kiinnitetyt laput, joihin on kirjoitettu lauseita, kuten "Olet yksin! Aina!" saavat suumme loksahtamaan välillä auki.
Sarkku omistaa paidan, jossa lukee, että "Tämän porukan fiksuin" ja se pitää yllättäen paikkaansa. Lause "Onkohan tämä nyt aivan järkevää?" kuuluu Sarkun suusta lähes päivittäin. Jopa opettajamme Jari on syvästi sitä mieltä, että olisimme totaalisessa kusessa ilman kämppistämme.
Sarkulla on kuitenkin toisinaan suuria ongelmia päätöksien tekemisessä. Elokuvien, ruuan tai reittivalinnan tekemisessä saattaa kulua jopa tunteja. Ja jos Sarkku jotain saa päätettyä, meidän on helppo vielä kääntää Sarkun pää toiseen suuntaan. Sarkun ehdoton motto onkin "Paineen alla myönnyn".
Olemme myöskin tutustuneet mitä ihmeellisimpiin laitteisiin Sarkun kautta. Se, mitä Sarkulla ei ole, sitä ei tarvita.
Vielä esittelemätön kämppiksemme Maikku on poppoomme nuorikko. Villi luonnonlapsi, joka omien sanojensa mukaan vain näyttää hipilta, muttei sitä ole. Maikku on luonteeltaan erittäin ailehtelevainen, varsinkin aamuisin. On turha yrittää luoda minkäänlaista kontaktia koko henkilöön ennen kello 12. Kahvin ja aamutupakan jälkeen Maikku palautuu sosiaaliseksi eläimeksi, jollaisena hänet tuntee koko opisto. Maikku on erittäin lahjakas saamaan meidät muut totalliseen rappiotilaan. Kun olemme Sarkun kanssa päättäneet mennä kouluun ja aloittaa terveelliset elämäntavat saa Maikku meidän pyörtämään päätöksemme alta aikayksikön.
Maikku on semmoinen tyttö, joka varmasti herättää huomiota myös toisen sukupuolen keskuudessa. Olemmekin monesti yhdessä miettineet miten niistä ylimääräisistä kaksilahkeisista oikeen nätisti pääsee eroon.
Koska solussamme asuu myös kolme karvakuonoa ne tietysti ansaitsevat oman palstansa esittelytekstissä.
Matilda toi mukanaan pienen valkoisen karvakasan joka muistutti epäilyttävästi moppia. Oli vaikea sanoa, mistä päästä löytyy kuono ja mistä häntä. Nykyään Surinalla on niin paljon asiaa, että on helppo tunnistaa naama äänen perusteella. Surina on sekaroituinen piski. Sen äiti on kääpiövillakoiran ja bichon frisén sekoitus, nimeltä Myy. Eräänä kauniina päivänä Myy karkasi naapurin cockerspanieli Toopen (jos nimi kuvaa koiraa, niin Surina on tullut paljon isäänsä)luokse ja näin Surina sai alkunsa.
Surina on, jos mahdollista, paljon takkuisempi kuin omistajansa. Sen harjaaminen olikin jossain vaiheessa koko solun projekti. Itse olen kuitenkin jo luopunut toivosta.
Karma on solumme katu-uskottavin yksilö. Vaikkakin, kun siihen tutustuu yli 10minuuttia huomaa, että todellisuus ei vastaa ollenkaan ensivaikutelma. Pitkänenäinen belgianpaimenkoira malinois omaa jonkinlaisen palloaddiktion ja olen suhteellisen varma, että se toisi heitetyn esineen takaisin niin kauan että oma käteni irtoaisi heittelyn voimasta. Agility on aktiivisen koiran sydäntä lähellä, kuten myös Surina, jota se velloo ympäri kämppää kuin lelua konsanaan. Aivan niin hyväsydämisesti se ei kuitenkaan kohtele Impiä, joka saa paimenkoiralta toisinaan teräviä huomautuksia sopimattomasta käytöksestä. Välillä rauhaisen television katselun keskeyttää huonotuulinen urahdus jos toinenkin, kun joku erehtyy siirtämään Karman hyväksitodetusta nukkumisasennosta sivummalle. Syyttävän katseen heitettyään koira kuitenkin omaksuu toisen lepopaikan ja jatkaa uniaan.
Jos solumme olisi puolen hehtaarin metsä, kruunattaisiin Sarkun haukku Impi ehdottomasti Ihaaksi. Tämä sympaattinen, joskus hieman depressioon taipuva koira on jäyhän kuorensa takana kultainen ja hetkittäin erittäin hellyydenkipeä. Ylenpalttisesta reviirinvahdinnasta Impiä ei voi syyttää, sillä se luultavasti käsittää tontiksemme koko Salon seudun.
Impi on vakava realisti, joka ei turhia hötkyile. Jos se osaisi puhua, saattaa olla, että kuulisimme Aku Ankastakin tutun lauseen. "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä."
Mököttämisen ja loputtoman pohdiskelun lisäksi Impi on mahdollista bongata agilityn parista. Vaikka toisinaan esteet suoritetaankin Impin rauhallisella tyylillä, uskon, että tuon viisaan, joskin hieman koomisen näköisen koiran sisällä asuu energiaa puhiseva agilitykoira.
Nyt kun kaikki solun asukkaat on saatu esiteltyä, päätämme tämän päivän osalta tähän. Loppuun kuitenkin vielä kuva karusta todellisuudesta Maikin ja Matildan osalta.