keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tässäpä tämä taitaa olla

Joo-o. Nyt alkaa olla koko kaksi vuotta kasassa ja aika jättää Muurla taakse. Haikealtahan tämä tuntuu, kun yhteen hitsautunut tiimi alkaa mureta ja pelko siitä, että yhteydenpito jää vähäiseksi valtaa mielialaa. Viimeinen viikko on kuitenkin ollut perin antoisa, vaikka onkin täytynyt pakottaa itsensä laittamaan tavaroita kaapeista laatikkoihin ja tekemään muuttoilmoituksia. Eilen vietimme kakkosten kanssa (koko tiimi tosin ei ollut kasassa Lahden pääsykokeiden takia) Teijolla eräällä vuokramökillä. Tunnelma oli hieno ja kaikki opettajatkin liittyivät seuraamme. Naurettiin ja itkettiin naurusta, istuttiin rantakalliolta ja ihailtiin jopa häiritsevän idyllisestä suomalaisromanttisesta merimaisemasta. Ruokaa oli riittämiin ja viimeiset letut paistuivat puolenyön jälkeen, jonka jälkeen väsynyt väki kävi nukkumaan. Minä en ikäväkseni pystynyt viettämään yötä mökillä sairaalloisen hyttyskammoni takia (eivätkä syyt ole pelkästään psykologisia [viite: vasen käsi on kuin Qwasimodolla, kun siihen tuli yksi hyttysen pisto]), joten ajoin takaisin Muurlaan nukkumaan.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntui, että reissu oli hyvä tapa yhdistää porukkaa entisestään ja ainakin itse nautin siitä suunnattomasti.

Tänään olimme vielä sitten Fiskarsissa katsomassa nykyaikaista käsityöläistaidetta ja suomalaista designia. Kiva reissu sekin, vaikka viime öiden vähät unet painoivatkin jo pohkeissa. Kotona odotti taas tuskastuttava muuttourakka, johon vastentahtoisesti ryhdyin. Nyt on keittiön kaapit tyhjennetty, samoin vaatekaappi. Huomenna pitäisi tyhjätä kirjahylly ja ottaa enimmät julisteet sekä seinäkankaat alas. 

Perjantaina on sitten päättäjäiset ja luonnollisesti päättäjäisten jatkot, joita on tarkoitus viettää Salon yöelämässä. Toivottavasti kaikki menee putkeen. Odotettavissa joka tapauksessa mukava päivä. 

Mutta joo. Kirjoitan vielä läksiäiskirjoituksen, kun viimeinen päivä koittaa.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Hiljainen kevät

Työtä puskee ja kiirettä pitää. Turun ennakkotehtävät taitavat jäädä tekemättä, kun näyttelytyöstä tulikin ennakoitua massiivisempi. Onneksi päärakennuksen opiskelijatoverit lupautuivat auttamaan satojen käsien leikkelyssä. 

Tekemistä piisaisi, mutta tajuntaani iskeytynyt todellisuus siitä, että Muurla, toden totta ,on aivan näillä näppäimillä ohitse enää vajaat neljä viikkoa ja suuresti rakastamani opisto jää taakse. Tekisi mieli vielä ilmoittautua sarjakuvalinjalle, mutta kenties on parempi hyväksyä tämän ajanjakson päätös nöyrin mielin, sillä vaikka sitä lykkäisi vuodellakin, on täysi mahdottomuus jäädä tänne lopullisesti (toisaalta, hyvä niin). 

Mutta paljosta on kiittäminen, ainakin minun kohdallani. Olen saanut tutustua mielettömiin persooniin ja olen oppinut ottamaan ohjat omasta elämästäni, jonka lomassa havahduin myös siihen, että turha murehtiminen tulevaisuudesta ja epäilykset omasta kyvykkyydestä on täysin turhaa. Kaikessa ei voi olla mestari, mutta kunhan ei ole täysin kädetön.



Näistä harmaista ajatuksista päästäkseni eteenpäin, on minun kerrottava miellyttävästä sattumasta, joka kohtasi solumme viime sunnuntaina. Nuorempi koirani Taro sai viisi somaa sekarotuista pentua, joiden isä on hurmaava kääpiösnautseriuros, Huligaani. Koska isä on valkea ja äiti valkopohjainen kirjava, odottelimme valkeita pentuja, mutta yllätykseksemme tuli sieltä riistan värinen, pikimusta ja kolme kermanväristä, joilla on tosin pieniä valkoisia merkkejä naamassa ja hännänpäissä. Kaikki on käytännössä jo varattu, joten kotiuttaminen ei tuottane ongelmia.

Mutta joo. Minä palaan takaisin työsarkani pariin ja koetan kirjoitalle lisää myöhemmin.