Kokoonpanossa jälleen muutoksia

Pahoittelut harvasta kirjoitteluvälistä, koetan saada tämän loppuosion vuodesta hieman useammin päivitettyä. Mutta joka tapauksessa, kuten otsikossa jo mainitsin, on solun kokoonpano jälleen muuttunut. Anni muutti poikaystävineen Saloon ja minun poikaystäväni muutti sitten hänen tilalleen kakkossoluun. Olen käytännössä asunut viimeiset muutaman kuukauden täällä kaksistaan miehekkeeni kanssa, mutta nyt kun kolmossolu laitettiin kokonaan tyhjäksi, siirtyi mieheke oikein virallisesti tänne. Maikki on puolestaan melko tiiviisti asustellut oman miehensä tykönä, nelossolussa, mitä nyt välillä käy Karmaa ulkoiluttamassa ja kömpii yöksi tänne nukkumaan. Viimeyö tosin meni enemmän ja vähemmän nukkuessa, kun Maikki lähti Juhan ja naapurimme Tean kanssa baariin. Palasivat varmaankin siinä neljän jälkeen ja minä havahduin hereille kovaäänisen väittelyn ansioista.

Ensin luulin, että kyse oli jostain vakavammastakin asiasta, mutta sitten menin käytävään ja kuulin Maikin sanat "Ethän voi sanoa, että toinen valas ei ole parempi kuin toinen?! Ei se voi olla ihan sama!" Sittemmin hakiessani flexiä Maijalta, selvisi.. tai no sain varsinaisen selityksen väittelylle vasta seuraavana aamuna, mutta ainakin Maikki yritti selittää mistä on kyse:"Me väitellään siitä, että onko baarissa pilkku parempi kuin pilkku." Jepjep...  No, he siis todellisuudesssa olivat kiistelleen siitä, että onko parempi, että baarissa pilkun aikaan väläytetään valoa, vai pistetään loppuajaksi kokonaan päälle.

Meillä on tällä hetkellä käynnissä työharjoittelujakso ja omalta osaltani voin todeta, että se ei ole ollut kovin antoisa. Olen ulkoiluttanut koiraa, väärentänyt ajopäiväkirjaa ja siivonnut studiota katosta lattiaan. Enpä siis juuri mitään, mikä liittyisi valokuvaukseen. Päätin, että katselen vielä päivän jos saisin jotain alaan liittyvää työtä, jos en, niin jätän paikan. Koetan usuttaa Maikinkin blogin ääreen jossain välissä.

- Sarkku

Takkulandia herää horteesta

Kuukaudet ovat kuluneet hiljaisuudessa, josta pahoittelenkin suuresti. Erinäiset arkielämän tilanteet ovatkin yllättäin vieneet enemmän aikaa kuin oletin. Nyt onkin kuromista, jotta saan teidät taas ajantasalle takkuelämästä.

Perustavanlaatuisia muutoksia tuli jo koulun alusta, kun takkusista ei tullutkaan kotiin lisäkseni kuin yksi, eli Maikki. Matilda oli omista syistään päättänyt jättää Muurlan Opiston kesken. Ikävä on välillä melkoinen ja toivoisimme hänen olevan tänäkin vuonna kanssamme. Mutta sikäli mikäli mitään tiedän, niin hänellä menee suhteellisen mukavasti uudessa koulussaan. Toivotamme hänelle hyvää koulumenestystä ja viihtymistä siellä. 

Mutta koska elämä menee eteenpäin niin sillä kuin Muurlankin suunnalla, on palattava takaisin meidän solumme sisäiseen elämään. Ensinnäkin entinen naapurimme Anni, muutti nyt kanssamme samaan asuntoon. Hän ei ole takkupää, mutta samantyyppisellä mentaliteetilla täytetty omine mausteineen, joten emme nähneet tarpeelliseksi muuttaa blogin nimeä. On vielä konsultoitava häntä, mikäli hän tahtoisi myös alkaa kirjoittamaan blogia. 

Mutta juu, meillä on nyt uudet naapurit, enimmäkseen uusia ykkösiä, joista en voisi olla enempää tyytyväinen. Suorastaan pursuan innosta, sillä viime vuonna oli ykkösten ja kakkosten välinen kanssakäynti oli minimaalista, eikä heihin tullut paljon tutustuttua, mutta nyt on totaalisen toinen ääni kellossa.  Heti alusta pitäen olemme olleet tiiviissä yhteiselossa, niin juhlinnan kuin vapaa-ajankin suhteen. Alkuvuosi oli melkoista höykytystä, mutta nyt tilanne on alkanut rauhoittua ja löytää sopivan balansssin. Miehekkeitä on löytynyt ja etenkin omalta kohdaltani oli hetken aikaa miettimistä, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu, mutta nyt en löydä moitteen sijaa.

Koulussa on tiukentunut linja, eikä enää uskalla krapulan takia jäädä kotiin nukkumaan. Lisäksi olemme saaneet erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja, kuten astangajooga ja sähly, joka ei vielä ole alkanutkaan. Minulta ikävä kyllä jää tämän viikon aktiviteetit pois, sillä olen maannut kuumeen ja kurkkukivun kourissa jo usean päivän. Onneksi sain antibiotteja tulehtuneeseen nielurisaani ja taudin koura on alkanut hellittämään. Toivottavasti olen pian taas täydessä iskussa.

Äh, syksyllä on tapahtunut niin paljon, että en millään pysty saamaan kaikkea tähän kirjoitettua, joten yritän saada asioita pikkuhiljaa kasattua tänne. Nyt alan suunnitella kuvaustehtäviä. Pysytään tutkalla!

-Sarkku

C'est la vie

Tekisi mieleni synkistellä, mutta säästän teidät siltä. C'est la vie.  En kai voi muuta todeta.

Hyvää 20-vuotissyntymäpäivää minä.

- Sarkku

Takkulandia kesälomalla

Viime perjantaina tyhjeni pieni kotoisa solumme kaikesta tavarasta ja sotkusta, kun me kolme lähdimme koirinemme kohti kesälomia. Minulle tosin kesäloma ei ole erityisen kesäloma, sillä se on lähinnä työntäyteinen. Olen saanut kämpän, josta minun on kuitenkin lähdettävä ensitilassa, joten uusi kämpän haku on käynnissä. Mieluiten tahtoisin jonkun kulahtaneen asuntovaunun, jolla voisin matkustella pitkin poikin Suomea, mutta saapa nähdä mihin tässä lopulta joudutaan.

No, joka tapauksessa. Minä ja koirani toivotamme ainakin omasta puolestamme kaikille lukijoillemme hyvää kesää ja toivon, että palaamme samalla joukkoeella sitten syyskuussa. Kenties palaan kirjoittamaan tuossa heinäkuun tienoolla, kun täytän vuosia. Tulee täyteen pyöreät 20 8D Mutta siis, lämmintä kesää kaikille!

- Sarkku

Naamat kohti kesää

Kello on näyttää jo ties mitä, mutta aivan syyttä suotta en tässä valveilla kupeksi. Määränpäänä on lähteä piakkoin etsimään Huonemäki-nimistä paikkaa, jonka arvoin itselleni kuvauskohteeksi Muurlan alueelta. Aivan varma en ole, missä moinen paikka on, mutta joka tapauksessa keskellä metsää. Päätimme ryhmittäytyä Maikin ja Annin kanssa näin aamuyöstä kuvaamaan, jos vaikka onnistuisimme ikuistamaan paikan vähän nätimmässä valossa. Jos jotain siedettävää saan irti, voisin tänne jonkun kuvan myöhemmin heittääkin.

Kesäksi muutan naapurini kaverin luo, joka asuu parin polkaisun päässä nykyisestä kesätyöpaikastani. Yhteiselosta voi muotoutua monestakin syystä mielenkiintoista, sillä uusi karvakämppikseni on tanskandoggi Leo. Hurmaava harlekiini tosin ei ollut aivan varma, mitä mieltä se oli sivistymättömistä metsäläiskoiristani, jotka kummatkin (äärimmäisen kiusallista kyllä) päättivät tehdä parhaansa huonon ensi vaikutelman saavuttamiseksi. Kumpikin väänsi kauniin tortun sisälle, Impi varmaankin siksi, että sillä oli niin huonossa jamassa ruuansulatus juuri silloin,  Taro, no, tiedättekin mistä syystä. 
Olin etukäteen kehunut tulevalle kämppikselleni, että Impi ei takuuvarmasti välittäisi mitään kaneista, jotka hänellä on keittiössä. Sain yllättyä todenteolla, sillä koirahan oli täysi tättähäärää nähdessään pitkäkorvat keittiönurkassa. Taroa ei kiinnostanut tuon taivaallista, se oli kiinnittänyt neulanterävät naskalinsa Leon korvaan ja aiheuttanut muutenkin yleistä hälinää. Toivon todella, että Impi keräisi arvokkuutensa rippeet ja käyttäytyisi muotovalion nimikkeen arvoisesti, kun se kerran sellaisen nimikkeen onnistui Haminsta mukaansa poimimaan. Sovimme, että mikäli koirani aiheuttava liikaa häiriötä ja epäjärjestystä kämpässä, etsin toisen asunnon toisaalta. Kiitän kuitenkin kauniisti tästä suodusta mahdollisuudesta :)

Totta tosiaan. Impi on nyt sitten muotovalio, tai no, hakemusta vaille ainakin. Nyt voimmekin sitten keskittyä täysillä agilityyn, jossa Impi vilautti taas valoa tunnelin päässä tekemällä ensimmäisen nollatuloksensa ja sijoittuen kolmanneksi Tampereella kesäkauden ensimmäisissä ulkokisoissa. Iloitsin asiasta luonnollisesti hyvinkin äänekkäästi ja jatkan eteenpäin motivoituneenpana, suuntanani ensi viikonloppuna olevat Stadi Gamesit Helsingissä. Katsotaan, josko nollatuloksia tulisi samalla tahdilla kuin viimeiset SERTit, jotka Impi poimi kahdesta peräkkäisestä näyttelystään, vieläpä ainoissa avoimen luokan osallistumisissaan. Pidämme kuitenkin jalat maassa ja teemme tarkasti kaikki tehtävät, mitä radalla eteen tuodaan.

Taro taas.. No.. Täytyypä sanoa, että viime aikoina olen tuntenut erittäin voimakasta väsymystä tuota tuhotyöläistä kohtaan. Tässä juuri eilen sain ilokseni huomata, että koiranpedin sisällykset oli pilpustettu lattialle ympäri kämppää, Maikin kengästä syöty kantapää ja vielä ennen nukkumaanmenoani sain todeta jälleen yhden yhä harvinaistuvasta tyynyarsenaalistani pöllytettynä pitkin sänkyäni. Pahaksi onneksi tyyny oli untuvatyyny ja nuo kirotut sulat vainoavat minua vielä varmasti pitkään, putkahdellen mitä erikoisimmista paikoista tietoisuuteeni.  
Epätoivoa on tuottanut myös Taron sisäsiistiksi opettaminen. Koira on jo yhdeksän kuukauden vanha, mutta yhä edelleen saan siivota sen jätöksiä pitkin kämppää. Olen hommaan jo perin väsynyt ja neuvoton sen suhteen, miten saisin tilanteen korjattua. Kenties tuleva Taro-päivät-häkissä-treeni auttaa hallitsemaan kumpaakin ongelmakohtaa. Ainakin toivon niin. Raportoin asiasta vielä tuonnenpana.

Jatkaakseni koira-aiheen ympärillä, voisin tarinoida pari lausetta tämän päiväisestä treenistä, joss Maikki kävi Karman kanssa liedossa. Minä ujuttauduin mukaan kuunteluoppilaaksi ja ikuistamaan koirakon, eritoten Maikin, jännittävät elehdinnät radan suorittamisen tuiskeessa. Parasta antia olivat kenties ne, kun Maikki yltyi selittämään mikä meni vikaan. Kuullessan kuitenkin maailmanmestaruustason koutsinsa huvittuneet hymähdykset, hän vaikeni hyvinkin nopeasti ja unohti turhan selitykset. Ja kun pikkuvirheet oli hiottu pois, oli kaksikon meno erittäinkin mallikasta. Itse sain kuunteluoppilaan ominaisuudessa runsaasti mielenkiintoisia vinkkejä, vaikka varmaankaan kovinkaan montaa niistä en voi hyödyntää Impin kanssa, onhan tuo jokseenkin erityyppinen kuin minun Impini.

Jees, mutta me lähdemme nyt metsään. Katsotaan mitä löytyy x) Öitä!

"Tyylikäs ja iloinen narttu"

Enpä totta tosiaan olisi uskonut, että tuo meidän rakas KorppikotkaKänkkäränkkäOliivi-Impistä löytyisikin yhtäkkiä yllättäin itsestään viehkeän näyttelyruusun, kun sitä aamulla kiskoin autoon kaksin käsin. Mutta toden totta, jouduin epäuskoisena täristen myöntämään, että totta se oli. Impi kiikutti näyttelyuransa toisen sertin iloisen omistajansa kouraan. Kerrankin, kannatti herätä. Erityisesti epäuskoa minussa myös herätti se, että tiukaksi tuomariksi tituleerattu miekkonen kehui takkunaamaista neitokaista "tyylikkääksi ja iloiseksi nartuksi". Lähemmin Impiä tuntevat, ymmärtänevät, miksei tuo kyseinen lause ole useammin liitetty tähän koko kansan kaunottareen.

Potretti pokaaleineen omistajan kirjahyllyyn:

Kiitti!

Norsu kyläkaupassa

Siltä todellakin alkaa tuntua. Alkujännityksen jälkeen, ei mastiffin pitäminen olekaan aivan yksinkertaista pienessä opiskelijaboksissa. Jos hitaanlainen pikku-Iita sattuu seisomaan keskellä tietä poikittain, on sen ohittaminen melkoinen haaste. Tavanomainen kulkeminen solussa onkin muuttunut läheissyydenkipeän Iitan myötä melkoiseksi toimintaradaksi, kun ensi loikkaat melkein vajaan metrisen koiran yli, sitten väistelet hyväntahtoista, kuolanpeittämää naamaa ja lopulta lukkiudut huoneeseesi peläten, että tuo valtavan koiran suupielistä valuva venyvä neste sotkee sänkysi (pelko ei ole aivan hatusta vedetty).

Vaikka Iita on hidas, on siinä voimaa kuin pienessä kylässä. Yksi hännänheilautus vasten peliä aiheutti peilin alareunan vaurioitumisen. Nyt olemme tästä viisastuneina siirtäneet harvinaiset leikkituokiot ulos, jotta ylimääräiset vahingot väitettäisiin. Myös koirien vesiastia on ollut viimeiaikoina aktiivisen vedenvaihdon kohde, sillä riittää, että mastiffi upottaa kerran löyhähuulisen turpansa veteen ja pinnalla killuu osittain vaahtoava kerros kuolaa. Petittini ovatkin juoneet kernaasti aina juuri vedenvaihdon jälkeen, sillä kuolainen vesi ei tunnu niille maittavan. 

Taro on suhtautunut jättiläiseen hyväntahtoisesti, saanut sen jopa hetkittäin villiinnettyä leikkiin, mutta Impin jäyhälle omatunnolle pelkkä mastiffin naaman ilmaantuminen lähipiiriin tuottaa melkoista tuimistumista. Verkkaisena yksilönä Iita ei kuitenkaan ole moksiskaan Impin komennusyrityksista, vaikka pari kertaa se on kärkkäästi puolustanutkin puruluutaan. Karman palattua kotiin, sai Möllykkä melkoiset haukut, sillä moinen monsteri vaikutti Karmasta äärimmäisen epäilyttävältä, eikä se vieläkään ole täysin tottunut siihen. Toivottavasti tilanne siitä suopuu.

Veimme toimeliaina ihmisinä koirat studioille kuvattavaksi. Se ei näin jälkiviisaasti todeten, ollut hyvä idea. Se aiheutti sotkeentuneen, ruttuisen ja inan repeytyneen fondin, sekä muhevan ulosteen tuoksun, petitien todettua, ettei studio millään voisi olla sisätila. Kiinnittäessäni petitin kiinni patterin putkeen, söi Taro Iitan nahkaremmin poikki. Session päätteeksi harkitsin kaikkien koirien kuonojen teippaamista jesarilla. Se ratkaisisi kaikkien ongelmat: Impi lopettaisi kämppisteni pureskelun, Taro lopettaisi talon irtamiston terrorisoinnin ja Iitan kuolaneritys saattaisi hieman hilliintyä. Mutta jätin toimenpiteen myöhempään käyttöön ja toivon, että koirani eräänä aamuna toteaisivat olevansa korrekteja lemmikkejä ja pahanteko lakkaisi. Toiveajattelua, otaksun.