"Tyylikäs ja iloinen narttu"

Enpä totta tosiaan olisi uskonut, että tuo meidän rakas KorppikotkaKänkkäränkkäOliivi-Impistä löytyisikin yhtäkkiä yllättäin itsestään viehkeän näyttelyruusun, kun sitä aamulla kiskoin autoon kaksin käsin. Mutta toden totta, jouduin epäuskoisena täristen myöntämään, että totta se oli. Impi kiikutti näyttelyuransa toisen sertin iloisen omistajansa kouraan. Kerrankin, kannatti herätä. Erityisesti epäuskoa minussa myös herätti se, että tiukaksi tuomariksi tituleerattu miekkonen kehui takkunaamaista neitokaista "tyylikkääksi ja iloiseksi nartuksi". Lähemmin Impiä tuntevat, ymmärtänevät, miksei tuo kyseinen lause ole useammin liitetty tähän koko kansan kaunottareen.

Potretti pokaaleineen omistajan kirjahyllyyn:

Kiitti!

Norsu kyläkaupassa

Siltä todellakin alkaa tuntua. Alkujännityksen jälkeen, ei mastiffin pitäminen olekaan aivan yksinkertaista pienessä opiskelijaboksissa. Jos hitaanlainen pikku-Iita sattuu seisomaan keskellä tietä poikittain, on sen ohittaminen melkoinen haaste. Tavanomainen kulkeminen solussa onkin muuttunut läheissyydenkipeän Iitan myötä melkoiseksi toimintaradaksi, kun ensi loikkaat melkein vajaan metrisen koiran yli, sitten väistelet hyväntahtoista, kuolanpeittämää naamaa ja lopulta lukkiudut huoneeseesi peläten, että tuo valtavan koiran suupielistä valuva venyvä neste sotkee sänkysi (pelko ei ole aivan hatusta vedetty).

Vaikka Iita on hidas, on siinä voimaa kuin pienessä kylässä. Yksi hännänheilautus vasten peliä aiheutti peilin alareunan vaurioitumisen. Nyt olemme tästä viisastuneina siirtäneet harvinaiset leikkituokiot ulos, jotta ylimääräiset vahingot väitettäisiin. Myös koirien vesiastia on ollut viimeiaikoina aktiivisen vedenvaihdon kohde, sillä riittää, että mastiffi upottaa kerran löyhähuulisen turpansa veteen ja pinnalla killuu osittain vaahtoava kerros kuolaa. Petittini ovatkin juoneet kernaasti aina juuri vedenvaihdon jälkeen, sillä kuolainen vesi ei tunnu niille maittavan. 

Taro on suhtautunut jättiläiseen hyväntahtoisesti, saanut sen jopa hetkittäin villiinnettyä leikkiin, mutta Impin jäyhälle omatunnolle pelkkä mastiffin naaman ilmaantuminen lähipiiriin tuottaa melkoista tuimistumista. Verkkaisena yksilönä Iita ei kuitenkaan ole moksiskaan Impin komennusyrityksista, vaikka pari kertaa se on kärkkäästi puolustanutkin puruluutaan. Karman palattua kotiin, sai Möllykkä melkoiset haukut, sillä moinen monsteri vaikutti Karmasta äärimmäisen epäilyttävältä, eikä se vieläkään ole täysin tottunut siihen. Toivottavasti tilanne siitä suopuu.

Veimme toimeliaina ihmisinä koirat studioille kuvattavaksi. Se ei näin jälkiviisaasti todeten, ollut hyvä idea. Se aiheutti sotkeentuneen, ruttuisen ja inan repeytyneen fondin, sekä muhevan ulosteen tuoksun, petitien todettua, ettei studio millään voisi olla sisätila. Kiinnittäessäni petitin kiinni patterin putkeen, söi Taro Iitan nahkaremmin poikki. Session päätteeksi harkitsin kaikkien koirien kuonojen teippaamista jesarilla. Se ratkaisisi kaikkien ongelmat: Impi lopettaisi kämppisteni pureskelun, Taro lopettaisi talon irtamiston terrorisoinnin ja Iitan kuolaneritys saattaisi hieman hilliintyä. Mutta jätin toimenpiteen myöhempään käyttöön ja toivon, että koirani eräänä aamuna toteaisivat olevansa korrekteja lemmikkejä ja pahanteko lakkaisi. Toiveajattelua, otaksun.

Tuliaisia Kankaanpäästä

Mikä on iso (80kg), beige-musta ja kuolaa? Mastiffi. Ja meidän solua tulee koristamaan seuraavat kaksi viikkoa mastiffi. Tämä pikku kullannuppu tarvitsee huoltajaa omistajan Sveitsin loman ajan, joten pikku-Iita tulee vierailemaan meillä. Odotan suurella mielenkiinnolla, kuin tämä valtava ystävä tulee toimeen kaikenkarvaisen solueliöstömme kanssa, mutta kuulemani mukaan ei Iita hurjasta ulkomuodostaan tekisi pahaa kärpäsellekään.

Liitän tähän oheen tämmöisen kuvan Iitasta, jotka taisin ottaa vuosi takaperin talvella. Silloin Iita oli alle vuoden :) Laitan sitten uutta kuvamateriaalia, jahka Iita saapuu seuraamme.



Mutta tokikaan ei Iita-Mussukka ole ainoa asia jonka tuon mukanani Kankaanpäästä. Loput suuresta lastista onkin sitten huolia, huolien perään. Onnellisuusprojekti kusee. Siis oikeasti. Tuntuu, että kameran valotusmittari on viallinen, sillä pistemittauksenkin ollessa päällä, se tahtoo auringonvalossa ylivalottaa ihmisten kasvot ja huomaan sen yleensä vasta liian myöhään, kotikoneella. Paluu kuvauspaikalle, ei tämän tiukan aikataulun takia tahdo onnistua T_T Toivottavasti saan jossain vaiheessa jostain ihmisistä hyviä kuvia, jotta saan tämän onnellisuusoprojektin edes jollain tasolla onnistumaan. Katsotaan kuinka käy.

Mutta joo, palailen asiaan mastiffiviikkojen puitteissa ^^

Kuvahaaste

Huomasin, että meidät oli haastettu kuvahaasteeseen, joten itseoikeutetusti siihen nyt omasta puolestani vastaan:

1. Avaa kolmas kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse kolmas kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin

Kankaanpään tukikohdasta otettu kuva Impistä riehumassa pihalla 26.12.2008 klo 12.11. 

Koska en lue hirveästi muita blogeja, niin skippaan tuon neljännen kohdan. :P

Vuoden huippuotokset

Ajattelin nyt vihdoinkin korkata neitsyyteni tämän blogin kirjoittamisen osalta. Kauanhan siihen aikaa meni, myönnän sen. Ehkä paineet niin verbaalisesti lahjakkaiden kämppisteni vuoksi oli liian kovat. Tarvitsin aikaa itseni voittamiseen! Mutta se siitä selittelystä ehkä sitten..

Tänään ripustimme ahkeria näyttelyä kanttiiniin erinäisille mummeloille ja pappeloille, ja kuudelta saapuu se kohtalon hetki, jolloin joudumme näyttämään "teoksemme" näille huimille maallikko kriitikoille. Onneksi Jari nokkelana poikana keksi ostaa vanhuksille kukkaset, jos vaikka olisivat rehuista niin onnessaan, etteivät huomaisi pieniä virheitä mitä esimerkiksi allekirjoittaneen työstä löytyy. Tulppaanit siis ainakin minua auttakoon.

Onneksi olen tämän viikon ajoittain puolisokea, joten minun ei tarvitse nähdä kuvauskohteeni reaktiota muutakuin beigenä sumeana plänttinä jossain näkökenttäni rajamailla. Ensi kerralla voisin kyllä mennä ajoissa lääkäriin, niin ei tarvitsisi kokoajan näyttää limaiselta rähmä naamalta, jota on hakattu henkarilla silmiin. Onneksi rakkaat kämppikseni ovat ymmärtäväisiä vaivaani kohtaan, Sarkkukin sanoi minun hakiessa läheisyyttä tämän sylistä, että: "Pidä ne silmäs vähän kauempana, ne on pelottavan ällöttävät." Maikun kommentteja en viitsi edes muistella, ettei päähäni muodostuisi niistä post-traumaattisia pelkotiloja. 

Aamulla  kuitenkin heräsin onnentunteeseen, kun kuulin Sarkun lauseen: "Maikki voitti kahdensadan euron lahjakortin Alkoon!" Harmikseni onnentunne kuitenkin katosi yhtänopeasti, kuin oli saapunutkin. Lause oli nimittäin irroitettu kontekstistään, ja Sarkku olikin nähnyt vaan moisesta unta. Mikä pettymys, läheistemme onneksi nimittäin meillä ei ole rahaa herra alkoholin hommaamiseen pitkään aikaan. Soluumme on kolahtanut taloudellinen kriisi, ja kaikki horjumme konkurssin partaalla ja almujen varassa. Oi ihanaa hyvinvointivaltiota ja opiskelija elämää. Onneksi rahaa löytyy kuitenkin aina niihin kaikkein tärkeimpiin, eli kahviin ja tupakkaan.

Täytyy kyllä vielä kertoa siitä, kuinka kämppäämme on kohdannut uusi rakkaustarina. Sarkku on hommannut nimittäin itselleen minimaallisen pienen kasvilaatikon, joka on täynnä mitä jännittävimpiä kasveja, kuten LILOJA porkkanoita? Näitä pienokaisiaan Sarkku hoitaa suorastaan Äiti Amman rakkaudella, käyden jopa kesken koulupäivän ihastelemassa, että: "Kylläpäs se Rukola on taas kasvanut. <3">

Pikku kettu kuittaa.

-Matti-

Kotona taas (:

Sainpa miekin vihdoin palattua kotiin. Ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen jäi väliin, koska piti autovanhusta viedä katsastukseen Lohjalla. Sitten jumituinkin moneksi tunniksi sohvalle vaikka ajatuksen tasolla olin jo kovasti pakkaamassa tavaroita ja Karmaa autoon. Karmakaan ei millään jaksanu pakata omia tavaroitaan kasaan. Tuijotti vaan tyhmänä eikä muka tiennyt mitä tehdä. Lopulta sain kuitenkin raajoihini eloa ja pääsin liikkeelle.

Nyt kotiin Muurlaan päästyä odotti kuitenkin monta järkytystä. Hyviä pääasiassa.
Tosin ensimmäisenä sain säikähtää rähmäsilmä Matildaa, minkä silmät ei mahdu varmaan ovesta ees ko ne on niin tulehtuneet. Miulla oli omat arveluni, mikä silmien kuolemaan on johtanut. Kuulemma vääriä arvioita ne.
Karmallakin oli ihan omat syynsä kauhulle. Heti ovesta sisään tulessa se astui pahaa-aavistamatta jonkin esineen päälle ja kuului valtaisa RÖHH-ääni. Sarkku oli siis hommaillut koirille uuden vinkulelun. Oksettavan harmaan sian.
Pitkänokka koitti monia eri lähestymistapoja, mutta lopulta näki parhaaksi ottaa possun vaan niin hellästi suuhun, että mokomasta ei lähde meteliä.
Oletettavasti Sarkku kuitenkin törmää kohta repaileiseen järsittyyn muovikasaan, kun miun mahdottoman rohkea koira on tottunut uuteen leluun.

Paras järkytys oli kuitenkin se, että koska Lohjalle lähtiessäni viikko sitten olin suhteellisen kyseenalaisessa kunnossa jäi huoneen siivoaminen vähän puolitiehen.
Sarkun on varmaan käyny sääliksi miun turhahkot siivousyritykset ja tällähetkellä täältä vois syödä lattioilta. Sängyn alta se oli kuulemma löytänyt mm. puolet talon astioista. Jännittävää. Jos jossain jaettaisiin Vuoden kämppis-palkintoja, niin meillä täällä asuu kyllä aika varma voittaja.

Meen häiritsemään mätäsilmää ja lopetan jaarittelun. Pitää joskus koittaa patistaa vihdoin sekin joskus tänne kirjoittamaan.

-Maikki