Viime keskiviikkona suuntasimme auton nokan kohti Miehikkälää, huolimatta siitä, että meillä todellisuudessa olisi ollut suhteellisen tärkeä koulupäivä. Alunperinhän oli minun tarkoitus lähteä yksinäni, mutta tuntien olemattomalla tasolla olevat suunnistusvaistoni ja kartanlukukykyni, oli parasta, että lähdimme kaikki kolme. Miehikkäläänhän on Muurlasta melkein 300 kilometriä, joten olisihan tuo aika käynyt pitkäksi yksin ajellessa. Ja olisihan se kaiken lisäksi ollut kiusallista soittaa sieltä Oulun tietämiltä kämpille, että taisin vähän ajaa harhaa.
Aivan syyttä suotta emme koulupäivää skipanneet, sillä matkan tarkoitus oli hakea solumme uusin jäsen, pieni petit basset griffon vendéen -pentu, Taro, pitkän odotuksen jälkeen kotiin. Menomatka kului maisemia katsellessa, älypelejä pelaillessa sekä musiikkia kuunnellessa. Maikki ei missään vaiheessa luopun kuskin penkistä, vaikka uskoin sen hetkittäin tarpeelliseksi, etenkin siinä vaiheessa kun hän innostuneesti huudahti "Tuolla on poliisimestari ja mörkö huumeissa!". Moinen lausahdus sai aikaan minussa pientä levottomuutta ja tulin epäilleeksi, että olikohan Maikki terästänyt kahviaan jollain miestä väkevämmällä. Eikä minua liioin rauhoittanut se, etten itse missään vaiheessa bongannut kyseisiä hahmoja tien syrjässä. Varovaisen tiedustelun jälkeen kuulemani oikaisiin kaikeksi onneksi "Tuolla on poliisimestari ja mörkö muumeista!" eikä suinkaan "huumeissa", kuten olin ensin kuullut. Paluumatkalla minäkin sitten vihdoin näin nuo hahmot, jotka oli kaiketi tehty puusta tai jostain muusta vastaavasta.
Perillä tapasimme Taron kasvattajan, joka toivotti meidät avosylin vastaan. Suuntasimme heti pentulaan, jossa meitä tervehti viisi suloista pentua. Kaikki pennut olivat niin hellyyttäviä, että sydäntä kivistä ajatus, ettei saisi kaikki suloisuuksia mukaansa. Taro oli hetken kainostelun jälkeen heti mukana porukassa, eikä toisessakaan pennussa ollut moitteen aihetta, vaikka se näyttikin aiemmin otetuissa valokuvissa ja videoissa perin murheelliselta. Taro herätti hienoista huvittuneisuutta ulkonäöllään, sillä sen selässä ja takamuksessa olevat merkit muodostavat ylhäältä katsottuna naamannäköisen muodostelman. Koetan ottaa kuvan kyseisestä ja laittaa tänne myöhemmin.
Ennen kuin saimme pennun mukaamme, kävimme yhdessä tuumin kahvittelemaan ja kuuntelemaan Marjavapun iloista puheensorinaa, jonka myötä ruodimme kaikki mahdollisesti vähänkään toisiinsa liittyvät asiat järjestelmällisesti läpi. Siitä missä puhetta riitti, riitti talossa myös tavaraa. Heti sisään astuttuamme näimme seinien vierissä vinot pinot sekalaisia tavaroita, joita perhe oli päättänyt vuosien varrella arkistoida. Kaikkea löytyi näyttelyruusukkeista ja vanhoista sanomalehdistä aina jäätelöpapereihin ja tunnistamattomiin vaatekappaleisiin asti. Tuntui, ettei talossa ollut ainoatakaan neliösenttiä tyhjää seinää, jota täpötäydet kirjahyllyt ja tavarakeot eivät olisi peittäneet. Kaikesta huolimatta talo oli kotoisa ja ainakin minua kiehtoisi kuulla minkälaisia tarinoita vanhojen valokuvien, taulujen ja tavaroiden taakse kätkeytyy. Kasvattajalla oli pentujen lisäksi kymmenen koiraa, lähinnä petitejä ja mäyräkoiria.
Kun pentu ja kuorma-autolastillinen erilaista pentutarviketta oli lastattu autoon, lähdimme takaisin kohti Muurlaa. Matka sujui hivenen nopeammin kuin toiseen suuntaan, varmaankin jännityksen laukeamisesta johtuvasta rentoudesta johtuen. Ja vaikka itse koin jo melkoista väsymystä kotiin saavuttuamme, eivät Maikki ja Matti jääneet lepäämään laakereillaan vaan lähtivät kohti Turkua katsomaan Itkevän Tytön keikkaa, mutta siitä kertokoot itse, jos innostuvat. Minä päättelen matkaraporttini näihin kuviin ja tunnelmiin, Taron ja muun karvakoplan kommelluksista lisää tuonnenpana.
- Sarkku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti